Mikä Ihmeen Kokopäiväpedagogiikka ja Miksi Sitä Tulisi Varhaiskasvatuksessa Toteuttaa?

Sana ”kokopäiväpedagogiikka” voi ihmetyttää niitä, keille se ei ole tuttu. Tarkoittaako se siis sitä, että lapsilla on jatkuvasti suunniteltua ohjelmaa päiväkodissa? Eivätkö lapset saa leikkiä vapaita leikkejä missään vaiheessa? Tosiasiassa kokopäiväpedagogiikka on jotain aivan muuta.  Kokopäiväpedagogiikalla tarkoitetaan yksinkertaisuudessaan sitä, että lapsen kehitys ja kasvu otetaan huomioon holistisesti, kokonaisvaltaisesti päiväkotipäivän aikana.  Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteissa (2022) käytetään myös kokonaisvaltaisen pedagogiikan käsitettä.

Otetaan esimerkkitapaus: Ryhmässä on suunniteltu tiistaille jumppapäivä, jossa harjoitellaan metsän maastossa liikkumista eri tavoin. Sen lisäksi ryhmän kasvattajat ottavat huomioon, että ryhmä siirtyy aamupiirin jälkeen vessaan ensin pomppien, harjoittelee vessassa käsienpesun yhteydessä esimerkiksi lukujonossa laskemista, pukeutumistilanteissa harjoitellaan motoristen taitojen lisäksi vaatekappaleiden nimeämistä ja värejä, ja lopulta metsään päästyä harjoitellaan erilaisia tapoja liikkua vaihtelevassa maastossa.  Kokopäiväpedagogiikan periaatteiden mukaisesti lasten oppimisprosessi ei jää pelkästään tähän metsäjumppaan, vaan varhaiskasvattajat pohtivat, miten koko päiväkotipäivä olisi pedagogisesti laadukas jokaisessa vaiheessa päivää, siirtäen fokusta juurikin enemmän pois tuokiokeskeisyydestä. Tämä koskee myös siirtymiä, ulkoiluja, pukeutumistilanteita, sekä hygieniakäytäntöjä esimerkiksi. Näiden hetkien aikana onkin tärkeää, että kasvattajat olisivat herkällä korvalla kuuntelemassa myös lasten puhetta: millaiset asiat kiinnostavat lasta juuri nyt? Miten voin ottaa juuri tämän lapsen mielipiteet, ajatukset ja toiveet huomioon omassa toiminnassani?

Kokopäiväpedagogiikassa on tärkeä muistaa, että ryhmän opettaja toimii pedagogisena asiantuntijana ja hänen vastuullaan on jäsentää juuri tietyt toimintatavat ryhmässä ja pyrkiä perustelemaan ne pedagogisesti. Keskeisenä tavoitteena kokopäiväpedagogiikassa onkin lasten taitojen vahvistuminen laaja-alaisen osaamisen näkökulmasta, sekä lasten oman toimijuuden vahvistaminen.

Lähteet:

Lämsä, Tiina 2021. Kokopäiväpedagogiikka ja sen kehittäminen varhaiskasvatuksessa. < https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/102527>.

Mäkinen, Savela 2023. Kokopäiväpedagogiikka. Kokopäiväpedagogiikan toetutuminen varhaiskasvatuksessa. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/803872/Makinen_Savela.pdf?sequence=3&isAllowed=y.


Kamu Early Education